Varhainen perjantaiaamu. On lukutunti. Seitsemäsluokkalaiset ovat saaneet tämän viikon äidinkielen tunneilla lukea itse valitsemaansa kirjaa. Se on kiintoisaa opettajallekin: vajaan kolmen kuukauden aikana en ole vielä oppinut tuntemaan syksyn tuoreita yläkoululaisia niin hyvin, että osaisin arvata heidän kirjamakunsa. Toki sukupuoliroolitus on odotuksenmukainen: pojat ovat valinneet keskimäärin ohuempia romaaneja kuin tytöt, ja myös poikien seikkailu- ja jännityskeskeiseen kirjallisuuteen verrattuna tytöt vaikuttavat ryhmänä monipuolisemmilta lukijoilta.
* * *
Lukuviikko on syksyn kirjallisuuskasvatuksen huipentuma: on luettu satuja ja novelleja, on pohdittu oman lukutaidon kehittymistä ja mietitty syitä sille, miksi kirjoja luetaan tai ei lueta. Olen kulkenut Kylli-tädin viitoittamalla tiellä ja loihtinut esille tarinan mahdin “kerro ja piirrä”-tyyliin. Grimmin saduista Persiljainen on suosikkini – ysiluokkalaisille vedänkin sitten jo hieman haasteellisempia satutuokioita, kuten esimerkiksi “Hamlet, Tanskan prinssi – liitutaudulle ja ilmaan dramatisoituna”.
On käyty tutustumassa kirjastoon, ja olen vinkannut kirjoja. Viikkojen pohjatyö kannattaa: ensimmäiselle lukukerralle kaikilla ei vielä ollut kirjoja mukana, toiseltakin vielä yhdeltä puuttui, mutta nyt lukuviikon kolmannella tunnilla kaikki on täydellistä, luokassa on rauha ja moni on päässyt kirjassaan jo yli puolen välin, pari melkein loppuun saakka.
* * *
Kierrän luokan ja kurkin kansia. Ja jotta pääset tämän postauksen lukijana samalle kierrokselle, kuvittele mielessäsi luokkatila, jossa edestä katsottuna oppilaat istuvat pareittain, kolmessa jonossa. Ensin kuljetaan vasenta laitaa:
Kalle Veirto: Henkka ja Kivimutka rakastuu + Soila Ojanen: Petos paketissa (Musta kaista -sarja)
Rick Riordan: Salamavaras + L.M. Montgomery: Runotyttö. Uuden kuun Emilian tarina
Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät (Musta kaista -sarja) + Eoin Colfer: Salamurhaajan oppipoika
Ansu Kivekäs: Päin Porkkalaa (Musta kaista -sarja) + Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Asiaan kuuluu, että kiertäessäni heitän aina jonkin kommentin kirjasta. Ja kyllä, Henkkaa ja Kivimutkaa on luettu jo kuudennella luokalla. Salamavaras vaikuttaa lukijan mielestä jännittävältä – kerron, että sarjan muut osat löytyvät meiltä koululta. Tammen Musta kaista -sarja on suosittu: helposti lähestyttäviä ja kohtuullisen pituisia kirjoja sellaisellekin oppilaalle, joka ei juurikaan lue. Koululle on ostettu koko sarja, joten kätevästi voin jatkossa suositella näillekin lukijoille kenties jotain sieltä, jos eivät muuta keksi – tuttuun on aina helppo turvautua. Eniten kuitenkin ilahdun nähdessäni Runotytön: painoksessa on kaikki kolme Runotyttökirjaa samoissa kansissa, ja oletan, että tämä lukija ahmii kokoelman kokonaisuudessaan.
* * *
Jos itse kirjoittaisin omakohtaisen, nykyaikaan sijoittuvan romaanin, sen nimi olisi tietysti Runomies. Runopoikuus on valitettavasti jo menetetty, aikoja sitten.
* * *
Tuore suomennos, Eoin Colferin Salamurhaajan oppipoika on itsellänikin seuraavaksi luettavien kirjojen pinossa. Agenttitarinan ja aikakonematkailun yhdistelmä viktoriaanisen ajan Lontoon kuvauksineen vaikuttaa kiehtovalta. Näin Colferin esiintymässä Helsingin kirjamessuilla: iloisesti tuikkivat silmät, karismaattinen olemus ja kiinnostavat puheet tekivät vaikutuksen. Colferin rinnalla kirjamessujen suomalaiset prosaistit alkoivat vaikuttaa keskimäärin umpitylsiltä. Kirjaa lukeva poika vakuuttaa romaanin olevan “tosi hyvä”. Uskon.
Ja toinen kiinnostava teos, Rajaniemen Kvanttivaras – ei ehkä ihan helpoimmasta päästä valittu. Lukija on niin keskittynyt kirjaansa, etten rohkene häiritä enempää. Kirjavalinta vaikuttaa kuitenkin lupaavalta: todennäköisesti tässä lukijassa on ainesta.
Sitten matka jatkuu luokan keskeltä:
Dan Brown: Murtamaton linnake + Ilkka Remes: Kirottu koodi
Rick Riordan: Hirviöiden meri + Anneli Kanto: Futistyttö
Merja Jalo ja Marvi Jalo: Koiraystävä 5. Jesse vahtikoira + Seita Vuorela: Karikko
Kate Mosse: Krypta + Aleksi Delikouras: Nörtti
Dan Brownin kirja vaikuttaisi etenevän hieman takkuisasti. En ihmettele yhtään: Brownin maineessa juonivetoisten trillereiden kirjoittajana on paljon ilmaa. Täytyy jutella pojan kanssa myöhemmin, vaikka sitten kun kirja on luettu ja yrittää yhdessä miettiä, mikä voisi olla sopiva, ehkä hieman suoraviivaisemmin etenevä jännäri. Toisaalta Brownista voi olla hyötyäkin: kun palautan luokan kirjoittamat tarinat, voin ottaa esille ajatuksen kerronnan “hidastamisesta”. Brown menee siinä välillä hyvinkin pitkälle … Ilmeinen vastaus koukuttavaan jännäriin löytyy heti vierustoverilta. Silti haluaisin asettaa riman itselleni kirjallisuuden asiantuntijana korkeammalle: ei tarvita maisterin papereita siihen, että suosittelee pojille lukemiseksi Ilkka Remestä.
Havainnekuva luokasta oppilaiden lähdettyä.
Riordan taas, mutta nyt jo hieman edempänä Percy Jackson -sarjassa. Toistan itseäni oppilaalle: tämä löytyy koululta, kuten myös Kanen aikakirjat. “Oletko lukenut Punaisen pyramidin? Etkö? Tuolla se on hyllyssä, jos kiinnostaa.”
Seuraavana futistyttö (en näköjään laittanut ylös paperille muuta kuin sarjan nimen). Etenemme allekirjoittaneen epämukavuusalueelle: tyttöfutis ei kuulu ydinosaamiseni piiriin. Yritän sentään jotain osoittaakseni, että tämäkin lukija on merkityksellinen: “Sinähän pelasit itsekin jalkapalloa? Niin minä muistelinkin.” (minä mitään muista).
Seita Vuorelan Karikko on lukijalla lopuillaan. “Saatko sen vielä tällä tunnilla luettua?” minä kysyn. “Kerro sitten, mitä pidit.” Tunnin jälkeen tyttö on innoissaan: “Hyvä kirja, oli niin hurjaa kun paljastui että …” No, enpäs nyt spoilaa blogini mahdolliselle lukijalle. Kirjan lukenutta tyttöäkin kehotan malttamaan mielensä: paljon hauskempaa on, jos suosittelee kirjaa jollekin kaverille, ja sitten kun tämä on sen lukenut, voi yhdessä tuumailla ja vertailla lukukokemusta. Hän innostuu tästä, ja vaikuttaa siltä, että mielessä on jo joku kaveri, jolle kirjan voisi vinkata. “Koululta näitäkin löytyy”, totean.
* * *
Vieressä istuva lukee Koiratytöt-sarjaa. Olen aiemmin tätä sarjaa lukeneille suositellut joskus koiraklassikoita, kuten Jack Londonin Susikoiraa. Ehkä tällekin voisi – mutta nyt en osaa vielä sanoa, täytyy ensin selvittää minkälainen “koiratyttö” on kyseessä. Vakavuuden ja herkkyyden asteita näissä koira- ja/tai hevosfaneissa on niin monenlaisia.
Kate Mossen Krypta. ”Oletko lukenut ensimmäisen osan?” minä kysyn. “Kyllä.” Ja sitten tunnustan, että minä en ole. Pitäisiköhän vihdoinkin edes vilkaista: tuntuu siltä, että joka vuosi Mossen kirjoja lukee useampikin oppilas.
* * *
Lopuksi on vuorossa Aleksi Delikouras, tuo Jumalan lahja kaikille opettajille, jotka eivät löydä pojille mitään luettavaa. Jos joskus tapaan miehen niin kiitän ja kumarran (ellen jopa syvässä liikutuksen tilassani halaa häntä ja purskahda hysteeriseen itkuun). Nytkin kirjaa lukeva poika kertoo, että Nörtti on aivan parasta ja että hän haluaisi ostaa sen (!): “Missä näitä myydään?” Ystävällisesti neuvon kirjakaupan sijainnin ja mitä kirja luultavasti maksaa. Annan vinkinkin: jokin aika sitten Prismassa myytiin kirjaa vitosella, eli kannattaa katsella poistokoreja. Yhden ässän salaan hihaani: opettajainhuoneessa minulla on jemmassa Nörtti-sarjan toinen osa! Kunhan poika saa kirjan luettua, yritän houkutella hänet lukemaan toisen kirjan heti perään, ihan vapaaehtoisesti. Saattaisi olla hänen elämänsä ensimmäinen vapaaehtoisesti luettu romaaninsa.
Ja lopuksi oikea laita:
Ilkka Remes: Hermes + J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Tuli + Rick Riordan: Labyrinttitaistelu
Reino Lehväslaiho: Viimeiseen mieheen + Gunnar Nordström: Stanley Cup kutsuu
Hauskaa, että Remeksen lukijat ovat valinneet eri kirjat. Toisessa ryhmässä oli kaksi Hermeksen valinnutta. (On muuten häiritsevän lähellä tuo kirjan nimi kirjailijan nimeä – sama, jos Penjami Lehto kirjoittaisi “Ehto”-nimisen romaani: “Oletko lukenut Lehdon Ehdon?”) Remes-kiintiöni tulee nykyään nopeasti täyteen, ja tokaisen oppilaalle vain jotakin latteaa “jännästä kirjasta”.
Ja kyllä, seuraava fantasian maailmaan uponnut nuori mies on nähnyt Harry Potter -elokuvat. Kirja on silti “hyvä”. Totean taas, että koko sarja löytyy koululta ja että Azkabanin vanki eli juuri se seuraava osa on mielestäni sarjan parhaimpia. Enkä edes valehtele, tällä kertaa ainakaan: toki äidinkielenopettajana joskus liikun harmaalla alueella motivoidessani hinnalla millä hyvänsä nuoria kirjojen pariin.
* * *
Tuli on paksu teos. “Oletko lukenut sen ensimmäisen osan … en muista kirjan nimeä”, kysyn. “Piiri”, vastaa tyttö, “mä luin sen just.” Päätän tarkistaa, milloin kolmas osa suomennetaan: voin vinkata sitten kun ilmestyy. Trilogia tuntuu olevan tällä hetkellä kuuma. – Riordanin lukijalle totean saman kuin edellisille. Hän vilkaiseekin taakseen, koska istuu kirjakaapin vieressä, ja siellähän ne riordanit lymyilevät.
Lehväslaihon lukijalle tekisi mieli letkauttaa kirjailijan tuotantoon liittyvä anekdootti “väärin kuulluista kirjan nimistä” (Lehväslaiholla on teos nimeltä Aunus palaa), mutta tietenkin jätän sanomatta. Vaikka luultavasti se kyllä uppoaisi vieressä istuvan lätkänpelaajan pukuhuonehuumorintajuun – kyllä, jäkikset rakastavat Nordströmin lätkäkirjoja. Oi Gunnar, Jumalan lahja sinäkin! Olen lukenut sarjasta kaksi kirjaa – en nyt muista, oliko niissä jokin ratkaiseva ero, tai sitten todellakin luin vahingossa saman kirjan kahteen kertaan.
* * *
Kaiken kaikkiaan tämä opetusryhmä vaikuttaa lupaavalta: osa ei kokemukseni mukaan tietenkään lue kirjojaan loppuun (lähinnä pojista), mutta kaikki ovat edes hieman kahlanneet sivuja läpi. Joka kerta, kun otetaan kirja lukuun, käytetään lukemiseen aikaa kolme oppituntia, jos vain on aikaa. Seuraavaksi tämä porukka lukee heti joulun jälkeen yhteisen kirjan (meidän koulussamme se on seiskoille Pasi Lönnin Hyppy syvyyteen) ja sitten kevättalvella koulun valikoimasta klassikkoteos. Luultavasti loppukeväästä on mahdollisuus lukea vielä neljäs kirja, mutta ei pakollisena. Lukuhaluttomille annan mahdollisuuden tehdä muuta …
Toki ennen kevättä tutustumme runouteen (ah!) niitä myös itse kirjoittaen, iloitsemme sarjakuvasta ja liikutumme draamasta. Vaan ei edetä niin pitkälle nyt.
Aamutunnin jälkeen on heti perään samanlainen lukutunti toiselle seiskaluokalle: taas kierros reilun kahdenkymmenen kirjan äärellä. Sitä en enää tänne referoi, vaan päätän raporttini tähän.
